Entä jos kirjanpitäjä palaa loppuun?

Mitäs sitten tehdään kun kirjanpitäjä ei enää jaksa? Kun tehtävää on liian paljon. Sitä on kasaantunut eikä mikään aika maailmassa riitä rästitöiden tekemiseen? Jatkuva paine asiakkailta, verottajalta, tilintarkastajilta ja myös omalta itseltä syö jaksamista ja aiheuttaa jatkuvan ahdistuksen.
Silloin sitä unohtelee asioita, tulee virheitä, tekee aamuyöstä paniikissa ja virheiden määrä lisääntyy. Niiden korjaaminen on työlästä ja aikaavievää. Se vie ajan myös niiltä yksinkertaisimmilta asioilta, joiden tekemiseen ei normaalisti menisi kovinkaan paljoa aikaa.
Miten tähän on tultu? Ehkä kirjanpitäjä yrittää ihan liikaa miellyttää ja lupaa liikoja miellyttääkseen asiakkaita. Luulee itsestään liikoja. Tekee tekee tekee.. ei nuku eikä syö kunnolla kun työt mielessä ihan jatkuvasti.
Yhä enemmän tulee vastaan yrittäjätarinoita, miten yrittäjät palaa loppuun. Missä on vika? Ollaanko me oikeasti yrittäjänä valmiit uhraamaan kaikkemme, että yrityksemme pyörii ja saisi edes sen vähäisen toimeentulonsa? Onko se sen arvoista, että unohtaa ja uhraa itsensä, perheensä, ystävyyssuhteet ja pahimmassa tapauksessa myös taloutensa sen eteen, että saisi ”tehdä sitä mistä tykkää”? Eikö siitä sitten tule jo vihamies koko yrittämisestä kun sen eteen uhraa kaikkensa ja vastineeksi saa vaan ahdistuksen, jatkuvan paineen ja pahan olon?
Tämä on yhden kirjanpitäjän pahan olon purkaus. Haluan tuoda tämän päivänvaloon, koska tilanne omalla kohdallani on mennyt jo liian pitkälle. Liikaa töitä, liikaa unohduksia, liian vaikeita asioita, liikaa selvitettävää.
Liian kauan kun selittelee, että ”kyllä tämä tästä”, niin alkaa itselläkin usko siihen horjua. Ei se siitä. Ei se auta, että sitä selittää itselleen ja muille vaan pitää ryhtyä toimenpiteisiin.
Mitäs tässä sitten voi tehdä? Lopettaa se selittely ja olla rehellinen. Rehellinen ennen kaikkea itselle että nyt on aika puhaltaa peli poikki. Nyt ei enää kaunistella vaan kerrotaan oikeasti, että tähän en enää pysty, ei tämän yrittämisen pitänyt tällaista olla. Tämän piti olla hauskaa ja kivaa, että saa valita itse sen mitä tekee. Pitää sanoa ei. Pitää tuntea omat rajansa.
Aika sekava tämä kirjoitus, mutta tässä mielentilassa on pakko päästä purkamaan edes pahin pois näin kirjoittamisen muodossa.
Tästä se tämäkin päivä valkenee pikkuhiljaa ja asioita tehdään, että saataisiin tämä kunnialla maaliin edes jotenkuten. Parhaani yritän.

-Anu-

Bookmark the permalink.

Vastaa